Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi

Valtioneuvosto on leikkaamassa yksityisen kopioinnin hyvityskorvauksia jopa puoleen nykyisestä 11 miljoonasta eurosta. Valtiontalouden mittakaavassa säästö on pieni, mutta sen vaikutukset audiovisuaaliselle alalle ovat dramaattiset. Leikkaus vaarantaa koko Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin toiminnan jatkumisen. 11 miljoonan hyvityksestä AVEK on jakanut av-alalle vuosittain noin 2,5 miljoonaa euroa. Kopioston kautta suorina korvauksina av-alan tekijöille jaettava osuus on noin 3 miljoonaa euroa. Nämä varat ovat alalle kriittisen tärkeät.

Allekirjoittajat ovat erittäin huolissaan AVEKin rahoitustilanteesta ja ehdottavat tuen tason palautusta ennalleen. Leikkausten sijaan toivomme, että hyvitysmaksujärjestelmä uudistetaan huolellisen valmistelutyön kautta, jotta taso saadaan varmistettua pitkäjänteisesti kestävälle ja ennakoitavalle pohjalle. 

AVEKin kansainvälisesti ainutlaatuinen toimintamalli on ollut tärkeä tekijä suomalaisen audiovisuaalisen alan, etenkin mediataiteen ja dokumenttielokuvan monimuotoisuuden ja kansainvälisen menestyksen taustalla. AVEK myöntää tukea elokuvan eri lajityyppien kehittelyyn ja kulttuurivientiin, audiovisuaalisen alan tekijöiden jatko- ja täydennyskoulutukseen sekä festivaalien ja tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi AVEK myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon ja digitaalisten innovaatioiden kehittelyyn.  

AVEKin myöntämät tuet käytetään pääasiassa tekijöiden palkkoihin sekä palveluiden ostoihin. AVEKin tekemien kyselyiden mukaan jokainen myönnetty tuki työllistää määräaikaisesti keskimääräisesti seitsemän henkilöä kotimaisissa yrityksissä. Jos tuotanto toteutetaan pienemmällä rahoituksella tai sitä ei tehdä lainkaan, valtio menettää verotuloja sekä palkoista että palveluista. Lisäksi on vaarana, että yhä suurempi osa ammattilaisista joutuu hakeutumaan sosiaaliturvan piiriin. Näin ollen on kyseenalaista tuottaako hyvityskorvausten leikkaus toivottuja taloudellisia vaikutuksia yhteiskunnalle.

Kentän toimijoiden kokemus on, että AVEK on todella kustannustehokas audiovisuaalisen taiteen tukija. AVEK toimii esimerkillisen joustavasti ja tekijälähtöisesti. AVEKin tuotantojen varhaisessa vaiheessa myöntämät pienetkin yksittäiset avustukset mahdollistavat usein hankkeiden kasvun ja laajemman rahoituspohjan hankinnan. Pienelle maalle ja kielialueelle kansallinen tuki on merkittävää kansainvälisten polkujen aukeamiselle.

Suomalaisten tekijöiden pitkäjänteinen omistautunut työ kantaa hedelmää ja suomalainen audiovisuaalinen kulttuuri on korkeatasoista ja ulkomailla tunnustettua. Suomalaista kulttuuria tehdään vain Suomessa tai suomalaisten voimin. Audiovisuaaliseen tuotantoon sijoitetut varat tulevat takaisin moninkertaisina, sekä euroina että hyvinvointina, yhteiskunnan liimana, Suomi-kuvan muokkaajana ja kehitystä eteenpäinvievänä voimana. AVEKin asiantuntevan toiminnan jatkuminen ja kehittäminen on elinehto suomalaisen audiovisuaalisen kulttuurin kehittymisen ja kansainvälisen menestyksen jatkumiselle. 

Yksityisen kopioinnin hyvitysjärjestelmä on rakennettu korvaamaan sitä, että kuluttajat voivat yksityisesti tallentaa, kopioida ja katsoa uudelleen audiovisuaalisia teoksia. Yksityisen kopioinnin hyvitys perustuu mm. tekijänoikeuslakiin. Yksityisen kopioinnin hyvitys ei näin ollen ole harkinnanvarainen kulttuurin tukimuoto. Hyvitys maksetaan valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta, jonka tulee olla määrältään sellainen, että sitä voidaan pitää kohtuullisena hyvityksenä teosten kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Hyvitysmaksun taso on ollut sama vuodesta 2015, joten hyvityksen tasoa on painetta ennemminkin korottaa kuin leikata koronapandemian vaikutuksista edelleen kärsivillä aloilla. 

Suomalaisen audiovisuaalisen alan edustajien kanta on, että AVEKin toiminta on turvattava ja sitä on kehitettävä.


Allekirjoita organisaationa/yhteisönä (yritykset, yhdistykset, säätiöt, osuuskunnat, oppilaitokset)

Allekirjoita yksityishenkilönä (mukaan lukien yksityiset elinkeinon harjoittajat eli toiminimet)

Allekirjoittajat (päivitetty 18.7.2024 klo 12.50)

3daddict oy
Ab Ljud och bild
Actors in Helsinki
Ada Johnsson Productions
Adjective Animal Oy
Ai-Ai Productions Oy
AittoFlow
Amnunna films Oy
Amos Rex
Anima Vitae
Animaatiokilta ry
Animaatiokopla
Animaker Oy
AP Haglund Oy / Amazement
Art Films production Oy
Arte ry
Arts Management Helsinki
Atalante Oy
Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma / Taiteiden tiedekunta / Lapin yliopisto
Audiovisual Producers Finland – APFI ry
Autere Films Oy
AV-arkki, suomalaisen mediataiteen keskus
AV-Kärki Oy
Avanton Productions Oy
Avate Audiovisuaalisen alan tekijät ry
AVOT ry
Banijay Finland
Bitar Films Oy
Blankface Oy
BongoBongo Oy
Bonsaifilms Oy
Bufo
Business Tampere / Film Tampere
Böhle Studios
Character House
Cinecat Oy
Cinema Mondo
Cinema Obscure Oy
Cinemaker Oy
Cineparadiso Oy
Clayhill Productions Ab
Cowmama oy
Danish Bear Productions Oy
Design pintana
Dionysos Films Oy
DocArt
DocPoint-elokuvatapahtumat ry / DocPoint — Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
Dokumenttikilta ry
Donkey Hotel Oy
Double Back Documentaries Oy
Drifts ry
Drought Entertainment Oy
East Film Oy
Elokuvakeskus Botnia
Elokuvaosuuskunta Cagliostro
Elokuvaosuuskunta Paraika
Elokuvataiteen laitos, Aalto Yliopisto
Elokuvatuotantoyhtiö Polygraf Oy
Elokuvayhtiö Aamu
Elokuvayhtiö Komeetta Oy
Elokuvayhtiö Testifilmi Oy
Elävän kuvan keskus ELKE ry
Empire Pictures
EndemolShine Finland Oy
Espoo Ciné – Espoon elokuvajuhlat ry
Etelä-Karjalan Taiteilijaseura ry
Fantomatico
Femkanten Media
Fiilin Good Films
Filemo Ky
Film de Ville Oy
Film Lapland – Lapin elokuvakomissio (House of Lapland)
Filmiaura ry
Filmimaa Oy
Filmverkstaden rf
Finlandssvenskt filmcentrum
Finnish Imagemakers Association – FIMAGE ry
FixC osuuskunta
Flatlight Creative oy
Fossi Films Oy
Fragile Ego Films
Frame Contemporary Art Finland
Freelance ohjelmatyöntekijät ry, FOT
Full Frame Fiction Oy
Galleria Huuto
Goethe-Institut Finnland
Grape Productions oy
Greenlit Productions Oy
Gruppo Software Oy
Guerilla Films Oy
Haihatuksen Henki ry
Halosten Museosäätiö sr
Handle Productions Oy
Haruworks Oy
Heidi Lindén Consulting
Helsinki Casting & Blockbusters Gang Oy
Helsinki Cine Aasia / Elokuvien Aasia ry
Helsinki International Film Festival
Hetki Company
Hilkamot Oy
HiQ visual oy
Huh huh -filmi Oy
Hyvinkään taidemuseo
Häivekuva
Hämeenlinnan taidemuseo
Icebreaker Productions
Ida Productions
Ideasthetic
Illume Oy
Impressio Films
Improx Games Oy
ISLE Art Industries Oy
It’s Alive Films
IV Films Oy
Jarowskij Finland
Jokí Productions Oy
Kalasataman seripaja ry
Kameron Oy
Katharsis films Oy
Kenno Filmi Osk
Keski-Suomen Elokuvakeskus ry
Kettink Creative
Kinokokko Ky
Kinosto Oy
Kirkon mediasäätiö
Koko Production oy
Kompot Oy
Koulukino ry
KOVAMENO osk
Kristalli-Filmi Oy
Kristallisilmä Oy
Kroma Productions Oy
Kuva-avaruus Oy
Kuvataiteen talo ry
Lakea Film Company
Laskos Virtuals Oy
Luala Oy
Luovan valokuvauksen keskus
Luxian productions Oy
Länsi-Suomen elokuvakomissio / Business Turku
M-Cult
Manic Nova Games
Marginal Media Oy Ltd
Mediametka ry
Mediawan Finland
Meguru Film Sound Oy
Metavile Oy
Mikkelin kaupungin museot
Mopeful Games Oy
Mouka Filmi Oy
Movision Ky
Movision Media Solutions Oy
Museum of Impossible Forms
Muste ja Valo oy
Mäntän kuvataiteen ystävät ry
napafilms oy
New Dawn Oy
Nitrp Games
Noita Digital Oy
Näyttelijäliitto – Skådespelarförbundet ry
Of Course My Films Oy
Onerva Pictures Oy
Osuuskunta Forum Box
Oulun lastenkulttuurikeskus / Valveen elokuvakoulu
Oulun museo- ja tiedekeskus
Oulun musiikkivideofestivaalit ry
Oy Bad Taste Ltd
Palo Art Productions
Petfilms Oy
Pettufilmi Oy
PinkAgency Productions
Pirkanmaan elokuvakeskus ry
Pohjoinen valokuvakeskus – Nordliga fotocentret ry
Poike Productio
Pro Av Saarikko Oy
Production Company Firma Oy
Pyjama Films Oy
Pystymetsä Oy
Päijät-Hämeen elokuvakeskus ry
Radio-ja televisiotoimittajien liitto ry
Random Potion
Rapid River
Rauman taidemuseo
Riimu Creative Oy
Risto Jarva -seura ry
Saga Vera Oy
SAHADOK Oy
Scripted Oy
Sepite Oy
Silent Paprika Films
Silent Stories Oy
Silmu Films
Silva Mysterium Oy
Skábmagovat – Indigenous peoples’ Film Festival
Smooth Cut Oy
Sons of Lumière
Staff Only Oy
Standard Films Oy
Stereo:ID Ltd Oy
Still in Motion
Studio Grail Oy
Suomen arvostelijain liitto / kuvataidejaos
Suomen Benelux-instituutti
Suomen Biotaiteen Seura ry
Suomen Britannian- ja Irlannin-instituutti
Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry
Suomen elokuvaohjaajaliitto SELO ry
Suomen elokuvasäätiö
Suomen Filmikamari ry
Suomen Journalistiliitto ry
Suomen Kuvanveistäjäliitto
Suomen Taiteilijaseura
TACK Films
Tahtiteatteri-Media
Taidemaalariliitto ry
Taideosuuskunta Soiva Liikuttamo
Tampereen elokuvajuhlat
Tampereen elokuvajuhlat -Tampere Film Festival ry
Tarasow Films Oy
Tekele Productions Oy
Ti-Ti Tuotanto Oy
Toast Post Production Oy
Turun Anikistit ry
Tühma Audio / Visual Oy Ltd
Työasia Oy
Vaara Productions
Valokuvakeskus Peri ry
Valokuvataiteilijoiden liitto ry
Valtimonteatteri
Varsinais-Suomen elokuvakeskus ry
Vaski Filmi Oy
Video Art Festival Turku / Ääriö ry
Videootit ry
Virtual Air Guitar Company Oy
Vista Creatives Oy
Wacky Tie Films
Wildhog Productions Oy
Wolfberry film company
Wright & Co
Yellow Film & TV Oy
Zone2 Pictures Oy